27.6.2017

Helsinki uusii katujen puukujanteita

Mechelininkadun kunnostuksen yksi iso ja näkyvä osa on katupuiden uusiminen.

Mechelininkadun lisäksi Helsingissä on monia muitakin vanhoja puukujanteita, jotka ovat vuosien saatossa kärsineet niin putkisaaneerauksista kuin katutöistä. Lähivuosina uusittavaksi tulee myös osia Mannerheimintien ja Mäkelänkadun puuriveistä.

– Uusimisen yhteydessä kujanteiden puille rakennetaan kunnolliset kasvualustat ja kadun alle sijoitettava kunnallistekniikka sijoitetaan mahdollisimman kauas puista, projektipäällikkö Petra Rantalainen sanoo.

Puiden kasvuolosuhteita kohennetaan kasvualustoja parantamalla ja samalla pyritään palauttamaan istutuskokonaisuuksien yhtenäisyys. Hyviä esimerkkejä kujanteiden uusimisesta ovat Kaivopuiston Iso Puistotien puiden uusiminen sekä Hietaniemenkadun koivukujan toisen reunan uusiminen.

Haasteellinen kasvuympäristö

– Vanhojen puukujanteiden istutuksessa ei puiden kasvualustaan juurikaan kiinnitetty huomiota, vaan puut saatettiin istuttaa jopa kadun rakennekerroksiin tai hyvin niukkaan kasvualustaan, Rantalainen kertoo.

Nykyään kaupunkipuiden kasvuympäristössä on paljon toimintoja, jotka vahingoittavat puita ja lyhentävät niiden elinikää. Nuoria ja vanhoja puita kuolee puutteellisten kasvuolosuhteiden johdosta, ja rungot ja oksat saavat kolhuja, mikä altistaa niitä laholle.

Lahovioittuneet puut on poistettava turvallisuussyistä. Samalla puurivin yhtenäisyys heikkenee, kun riviin syntyy aukkoja ja täydennysistutusten myötä sen ikärakenne muuttuu.

Kestäviä ratkaisuja

Puurivin yhtenäinen ikärakenne ei ole itsetarkoitus, mutta jossakin vaiheessa rivin elinkaaressa tulee vastaan hetki, jolloin täydennysistuttaminen ei enää ole tarkoituksenmukaista.

– Kun uudet istutettavat puut eivät selviytyisi vanhojen suurikokoisten puiden varjossa, jäljelle jäävät puut ovat niin heikkoja että ne joka tapauksessa pitää pian uusia tai kun vanhan kasvualustan kunnostus vahingoittaisi vieressä olevia puita, on viisaampaa uusia koko puurivi suunnitelmallisesti. Näissä tapauksissa saavutetaan kaupunkikuvallisesti parempi ja taloudellisesti kestävämpi ratkaisu, kaupunkipuiden asiantuntija Minna Terho perustelee.